Etupihalla kasvaa kolme riippapihlajaa ja tänä vuonna pihlajamarjasato on melkoinen.
Kukat ovat kauniita alkukesästä kukkiessaan, ja näin syksyllä saadaan kaunis väriloisto marjoista. Pidän myös pihlajan lehdistä tai niiden mallista.
Uskomatonta, miten vuosi toisensa jälkeen nämäkin puut jaksavat meitä ilahduttaa monella tapaa. Mitään hyötykäyttöä en marjoille ole tehnyt. Ihan vaan on ihailtu ja katseltu ja linnut sitten ovat napsineet talvella mitä puuhun on jäänyt.
Tänään pihalla puita katsellessa päätin vähän niitä hyödyntääkin. Muutaman marjatertun kävin nappaamassa.
Etuoven kranssi sai syksyisen asunsa ja toivottavasti ovea ei kovasti paiskota, jotta paikallaan pysyvät. Viime sunnuntain 20 sentin kirppariostos, vanha torttuvuoka, sai koristeeksi aikanaan Tanskan lomalta tuotuja kiviä, kynttilän ja pihlajanmarjoja.
Illan pimetessä sytytän kynttilän ja syksyinen fiilistely voi todella alkaa.

Pihlajanmarjat ovat ihanan syvän sävyisiä! Itsekin olen pohtinut hyödyntämistä ja sitä millaistahan tulisi jos marmelaadia/hilloa niistä tekisi.. On kuitenkin aika vahvan makuinen ja epäilen...Mutta voisi olla hyvääkin :)
VastaaPoistaMukavaa, oranssia syyskuuta!!!
Ihania kuvia pihlajanmarjoista, ei syksy olekkaan pelkkää pimeää :)
VastaaPoistaKylläpäs onkin kauniit pihlajanmarjat,wau!Näyttää niiin kauniille!Täytyy minunkin jostain käydä etsimässä!:)
VastaaPoistaDahlia:
VastaaPoistaKiva kuulla sinusta pitkästä aikaa!
Torttuvuoasta pidän itsekin, 20 sentin löytö ja heti näin mielessäni kynttilän ja jotain muuta siinä koristeena.
-T:
Jos löydät hyvän ohjeen niin kerro:). Mutta kauniitahan nuo ovat katsellakin. Kaunista syksyä sinnekin!
Mammeli:
Syksy on värejä ja kynttilän valoa. Mutta illat on pimentyneet nopeasti, valoisa aika vähenee koko ajan. Nautitaan syksystä ja poltellaan kynttilöitä!
Sarppa:
Kiitos kehuista:)
Ainakin täällä eteläisessä Suomessa näyttää pihlajanmarjoja olevan tänä vuonna. Toivottavasti löydät omasi :)
Kaunista!
VastaaPoistaOlen myöskin seuraillut kun rastaat nauttivat marjasadosta:)
İhanat koristeet olet saanut aikaiseksi pihlajanmarjoista.
VastaaPoistatilhiparvet pihlajanmarjoja syömassa on kaunista katseltavaa talven tullen.
Sussi ja Sateenkaari:
VastaaPoistaKiitos ja hyvää syksyä lintuja odotellessa :)
Hei Jossu,
VastaaPoistaolet osannut hyödyntää tosi kivasi pihlajanmarjoja...
Taidanpa kopsata sulta mallia :)
Ainosofia:
VastaaPoistaKopsaa vaan. Pikkasen on marjat nyt sisällä kuivuneet ja kurtistuneet, mutta väri pysyy ja syksyinen tunnelma :)
Pikkasen myöhässä tälle syksylle, mutta pihlajanmarjoista voi tehdä mehua ja hilloa, aika tujua on, mutta pieninä annoksina menee kyllä. Joskus kuivasin marjoja, tai pikemminkin annoin kuivua niiden korissa ja talvella vein lintulaudalle, hyvin tuntuivat kelpaavan!
VastaaPoista