tiistai 6. lokakuuta 2009
Kissojen "koti"
Joskus kauan sitten jo lupasin laittaa kuvia meidän kissatarhasta. Tässä nyt muutama edustuskelpoinen siistimisen jälkeen. Kummasti tarhaan kerääntyy karvaa mattoihin ja lentelee lehtiä ja muita roskia. Kissoja ei kuvissa tällä kertaa näy. Pakenivat sisälle, kun rymistelin tarhassa harjan ja rätin kanssa.
Kissoilla on käynti ulos ja sisään kahdesta tuuletusikkunasta, työhuoneesta ja olohuoneesta.
Kesäaikaan ikkunat ovat auki yötäpäivää. Nyt ilmojen kylmetessä ikkunat ovat kotona ollessamme työntämällä kiinni ja kissat osaavat ne tassuilla avata ja myös pääsevät sisään puskemalla ikkunan auki. Aika nopeasti sen huomaa kun ikkuna on auki :) ja välillä jopa hermostuttaa kun ikkunaa saa olla sulkemassa vähän väliä kun "iltatrafiikki" (yksi ulos, toinen kohta sisään, kolmas taas ulos....) on käynnissä. Kylmillä ilmoilla tarha pysyy suljettuna yöt ja sen ajan kun kotona ei ole ketään kissojen lisäksi.
Tarha on rakennettu takakuistille. Valmiina oli jo kaide, lattia ja katto. Hessu verkotti seinät ylös asti, rakensi sivuun oven josta tapahtuvat huoltotoimet ja joskus iltasella kissojen sisälle hätistys. Romeo varsinkin iltaisin myöhään nautiskelee olostaan ulkona eikä meinaa kissittelemällä ikkunasta tulla sisälle.
Hessu rakensi myös tikkaat ja ylätasanteen ja tasoja ja hyllyjä joilla voi makoilla ja kuljeskella.
Tämä on on tosi mieluinen paikka kissoille. Tarhan edessä on puita ja niissä paljon lintuja ja oravia, joten seurattavaa ja vahdittavaa riittää. Talviaikaan kissat ulkoilevat vähemmän, joskus kovalla tuiskulla tarhaan on satanut luntakin ja siinä onkin ollut ihmettelemistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)





Kiva paikka kisuilla! :)
VastaaPoistaVoi,miten kiva paikka kisuilla.Todella ,tykkään.
VastaaPoistaIhana patio kisumisuilla!!! Meillä on kisujen tarha leikkimökin yhteydessä jonne pääsevät kulkemaan "kissaluukun" kautta. Matka kodista taittuu puukorissa.
VastaaPoistaSiihen mahtuu kaksi kissaa kerralla, mutta Vili suostuu matkaamaan vain bisneksessä, joten reissuja pitää aina tehdä ainakin kaksi että saadaan kissat sisälle:DD- ja ulos. Puita ei pysty hakemaan niin etteikö korissa istuisi aina joku kissa kun lähtee liiteriin:DDD
Aurinkoista alkanutta viikkoa!
Kyllä saavat ollat teidän kisut onnellisia, kun on noin hieno oleskelualue.
VastaaPoistaMe asumme täällä haja-asutusalueella metsän keskellä, siinä tekosyy, että meidän kissat saavat kuljeskella vapaana ulkona, naapuritkin ovat onneksi "kissaihmisiä", joka talosta löytyy kissa tai useampi. Sulassa sovussa täällä elellään, niin kissat kuin ihmisetkin.
Kyllä se trafiikki meilläkin on melkoista, varsinkin aamuyöstä, kun 5 kissaa tahtoo vuorotellen ulos ja sisään!
Mukavaa lokakuun jatkoa ja terveisiä kissoille (:
Marja
Onnellisen talon onnelliset kissat.
VastaaPoistaTilava,ja kaytannöllinen varmaan kissatarhanne.Ja kissoilla on vapautta myös liikkumiseen.
Asukille pitaisi vaan viela opettaa,etta sulkevat oven perassaan.Hih!
Hieno paikka kissuleilla, enpä yhtään ihmettele, että viihtyvät.
VastaaPoistaIhana kissatarha! Varmasti kissat viihtyvät tuolla.
VastaaPoistaNo onpas kissoilla oikein kissanpäivät patiolla. Tikapuut ja kaikki, lamppujakin katossa.
VastaaPoistaAika jännää, että osaavat itse avata ikkunan. En ihmettele, että Romeota joutuu houkuttelemaan sisälle.
Heippa kaikki! Jossu ja kissat kiittää kommenteista :)
VastaaPoistaAsumme taajama-alueella ja kun kaikki ihmiset eivät ole kissaystävällisiä täällä maan päällä, päätimme rakentaa kissoille ulkoilua varten tarhan.
Norjalaisen metsäkissan ja Maine Coonin reviiri on kuulemma tosi laaja, jopa 60 km ja villiintyvät nopeasti vapaana. Näin sanoi kasvattaja, jos kissa pääsee vapaaksi, tuskin enää sitä näet. Ei olla viitsitty kokeilla.
Alkuun oli kova vahtiminen, meillä on kolme ulos johtavaa ovea ja lapset olivat pieniä kissojen tullessa. Kaikille on iskostunut mieleen, että ovet täytyy sulkea perässä ja etuoven voi avata vasta kun tuulikaapin ovi on kiinni.
Romeo on kerran päässyt terassille takaovesta muutaman metrin. Se ihmeissään hitaasti hiipi eteenpäin ja katseli ympärilleen, saimme sen napattua kiinni, onneksi.
Voi niitä onnen kissoja, jotka saavat vapaana taivaltaa hiiriä metsästäen ja kuitenkin nauttia kodin lämmöstä ja hoivasta.
Näin pakkasöiden alettua minua surettaa monen ulkokissan kohtalo.
Meidän kissoista vielä, harrastavat liikuntaa :) välillä rymistelemällä ympäri tarhaa. Tikapuut ovat myös kovassa käytössä, välillä astelevat rauhalliseti niitä pitkin, yleensä kovalla vauhdilla loikaten ylätasanteelle. Rasmus pienimpänä harrastaa myös "verkkokiipeilyä" ylös asti lampuille. Tarhassa harrastetaan myös kärpäsjahtia ahkerasti.
Onpas hienosti rakennettu tuo teidän kissojen oma tila! Näyttää tyylikkäältä :)
VastaaPoista