Hyvää Pyhäinpäivää teille kaikille!
Sytyttelin pihalle lyhtyihin kynttilöitä. Aikas viileältä ilma tuntui kun pakkasen puolella jo ollaan. Kauniisti nuo kynttilät pimeydessä tuikkivat. Voin vain kuvitella miten kaunista on hautausmailla, kun kynttilät monilla haudoilla loistavat. Vainajien muistopäivähän tämä Pyhäinpäivä on.
Monena vuonna meillä on vietetty myös Halloweenia. Lapset ovat olleet pieninä englantipainotteisessa päiväkodissa ja siellä tuo Halloween on ollut tärkeä tapahtuma vuosittain. Siihen liittyi kurpitsankoverrukset, askarrukset ja Halloween juhlat naamiaisineen.
Kotona laitettiin myös Halloween koristukset ja lapset kiertelivät pukeutuneina ovelta ovelle, karkki vai kepponen loruillen. Mummu kasvatti meille ja päiväkodille monena vuonna isoja kurpitsoja koverrettavaksi.
Nyt koululaisina Halloween on jäänyt vähemmälle. Toki isommilla lapsilla oli Halloween bileet kavereiden kanssa pukeutumisineen ja herkutteluineen.
Ovella kävi iltasella kaksi joukkiota lapsia lähitaloista. Onneksi löytyi vielä karkkia kaapista ettei tarvinnut ottaa sitä kepposta :)
Tällaiset haamuaskartelut päiväkodin ajoilta löysin varastosta Saran ja Henrikin tekeminä.




Nuo haamut ei onneksi olleet kovin pelottavia;)
VastaaPoistaİhanat haamuset.
VastaaPoistaHyvää sunnuntaita Jossu.
VastaaPoistaKynttilät on viety läheisten haudalle ja muisteltu heitä lämmöllä.
Ihan kiva juhlana tämä halloween.Se on sopiva piristys tähän pimeään arkeen.Kuitenkin tuntuu, että kaikki ns. kaupalliset
juhlat alkaa pikkusen kyllöttää.Osta sitä ja osta tätä.Onneksi me kaikki luovat immeiset yritämme parhaan mukaan taistella vastaan tuota kaupallisuutta.Tehdään itse! Siitähän on kyse.
Näkeehän sen jo teidän lasten töistä, että sieltä se tulee, lasten kättentöiden ansiosta.OIKEA
pimeän ajan juhla.
Valoisaa mieltä ja varo kepposia.
Kaisa
Hei,
VastaaPoistaMeillä ei ole kuin kerran käynyt karkki/kepponen lapsia ovella, silloinkin oli vähän isompia tyttöjä liikkeellä ja yksi heistä oli vaihto-oppila USA:sta.
Tänä vuonna en minäkään kaivellut esiin mitään halloween rekvisiittaa.Silloin kun pojat olivat pienempiä laittelinkin vähän lepakkoja ja kurpitsakoristuksia esille.
Hauskoja haamuja. Meilläpäin ei ole vielä karkki tai kepponen -kiertely yleistynyt.
VastaaPoistaSinulle on jotain blogissani. =)
VastaaPoista