tiistai 14. heinäkuuta 2009

Jyväskylässä



Kesäloman alkajaisiksi matkasimme koko perhe Jyväskylään Laajavuoreen, missä Henrik osallistui DH-kisoihin.
Lähdimme matkaan lauantaina aamusta, jotta Henrik ehtisi päivän molempii harjoituksiin.
Sunnuntaina oli vielä kahdet harjoitukset sateen liukastamalla radalla ja sitten itse kilpailu, missä oli kaksi ajoa.





Kilpailu meni hyvin, vaikkakin rata oli sateen jälkeen hurjan liukkaassa kunnossa.
Kuperkeikaltakaan ei vältytty, mutta onneksi ei käynyt pahemmin.
Kypärä kurassa, muutama heinä siinä koristeena ja hiekkaa hampaiden välissä.
Varusteet kuraantuivat päivän aikana melkoisesti ja pyörää käytiin pesemässä moneen kertaan.




Kilpailu meni niin hyvin että Henrik palkittiin hopeamitalilla M-12 sarjassa..

-

Sen verran äitiä jännitti, että helpottunut ja huojentunut olin, kun molemmat ajot oli tehty.
Elokuulla on seuraavat kilpailut, enkä tiedä uskallanko lähteä paikalle kilpailua katsomaan.


-




Kiipesimme myös huipulle katsomaan maisemia.
Ja tietysti hyppyrimäet katsastettiin.

-

-
Laajavuoresta lähti myös kaksi kuumailmapalloa lennolle ja aika jännää puuhaa tuo pallojen ilmaan saattaminen on. Niin vaan ne saatiin kohoamaan yläilmoihin.
-





-

Illalla kävimme myös Jyväskylässä syömässä.

-



Maanantai oli varattu vapaapäiväksi Jyväskylässä kiertelyyn. Valitettavasti se vaan oli sadepäivä.
Kävimme kuitenkin katsastamassa liikennepuiston, Mäkimatin perhepuiston, Naissaaren, Pandan tehtaanmyymälän ja kierreltiin kaupoissa alennusmyynneissä.
-
Jyväskylä on kaunis kaupunki, sateisenakin :)




Posted by Picasa

6 kommenttia:

  1. Onnittelut Henrikille! Upea suoritus.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut rutistusten kera henkalle. Hurjannäköistä menoa!
    Kyllä äitiä varmaan hirvitti.
    Jyväskyläfaneihin kuulun minäkin.
    Enolle terveisiä sinne Telkänpesään.
    Kuumaa viikonloppua odotellessa, tervehdyksin Kaisa

    VastaaPoista
  3. Hienosti taas kerran kisat meni! Onnittelut!

    Olen itse opiskellut Jyväskylässä ja se on kyllä kaunista seutua!!

    VastaaPoista
  4. Onnittelut Henrikille upeasta suorituksesta!

    Olette ehtineet tutustua moneen paikkaan Jyväskylän matkallanne. Olisin toivonut teille aurinkoista päivää Jyväskylään, silloin kaupungin kävelykatu on täynnä elämää. Mutta kivalta reissunne vaikuttaa sateesta huolimatta.

    VastaaPoista
  5. Onnittelut Henrikille hienosta suorituksesta!!:)) On hän vain taitava ja rohkea poika!!
    Hauskasti kerroit kilpailun!
    Kyllä minäkin jännittäisin ihan hirveästi lapseni puolesta, sellaisia kait me äidit ollaan...;D

    VastaaPoista