perjantai 3. heinäkuuta 2009

Elämää

Elämä palasi tänään tuttuun turvalliseen arkeen, hetkeksi. Olemme kaikki täällä kotona.
Hannes ehti viettää muutaman päivän mummun ja papan luona. Henrik kotiutui tänään pyöräleiriltä. Sara lähtee ylihuomenna puolestaan luisteluleirille.
Tämä kesä on ollut erilainen. Tuntuu että koko ajan joku on menossa tai tulossa tai ainakin suunnittelee jotain. Kai tämä on sitä kun lapset kasvavat ja itsenäistyvät eivätkä pyöri ihan koko aikaa "helmoissa".
Tämä kesä on ollut erilainen omien töidenkin puolesta. Aiempina kesinä olen saanut olla enemmän kotona ja viettää ihanan pitkän kesäloman pitäen kertyneet ylityötunnit vapaana kesälomien lisäksi. Nyt se ei ikävä kyllä ollut mahdollista ja siksi tunnen jo olevani todellakin loman tarpeessa.
*
*
Olen myös kovasti miettinyt viime päivinä tätä bloggaamista.
Puoli vuotta on vierähtänyt tässä koneen ääressä istuessa, välillä aika tiuhaankin tahtiin.
*
Kommentteja tästä olen saanut monenlaisia: kannustavia, kehuvia ja ihmetteleviäkin.
*
Ihania asioita olen itse kokenut, nähnyt ja oppinut.
Tutustunut moneen ihanaan ihmiseen täällä blogimaailmassa, saanut itselleni elämyksiä ja oivalluksiakin.
*
Monenlaisia ideoita ja ajatuksia on matkan varrella tullut vastaan ja ihana on ollut niitä teidän kanssanne elää ja kokea.
*
Omaksi iloksenihan minä täällä tätä blogia päivitän ja toivottavasti joku muukin tästä jotain on irti saanut.
*
Bloggeri on päättänyt tasata kaikki kirjoitukseni keskelle vaikka minä yritän niitä vasemmalle siirtää !?!? Laittaa tekstit myös yhteen pötköön vaikka kuinka yritän rivivälejä laittaa!?!?
Taas jotain uutta ja ihmeteltävää ja opittavaa.
*
Tänään on myös veljeni syntymäpäivä. Onnittelut vielä ihanalle isoveljelle vaikka jo päivemmällä onnittelinkin. Tiedänhän minä että välillä käyt täällä blogissani kurkkaamassa :)
*
Posted by Picasa

10 kommenttia:

  1. Lapsillasi on kivoja harrastuksia!
    Hyvin samanlaisia ajatuksia kuin sinulla on minullakin bloggaamisesta ja tästä blogimaailmasta yleensäkkin. Juuri noita samoja asioita olen miettinyt. Kaikki täällä on ollut ihanaa, mutta kaikkein ihaninta on ollut saada uusia ystäviä täältä blogimaailmasta!:)

    VastaaPoista
  2. Bloggerilla on tapana koittaa työntää kapuloita rattaisiinn -keksii milloin mitäkin, joka on välillä melkoisen raivostuttavaa!

    Mulla blogi täytti ihan vasta vuoden, ja eipä tänne blogimaailmaan tuloa ole kyllä tarvinnut katua -on saanut tutustua todella ihaniin ihmisiin & saa uutta virtaa arkeensa, ja on todella mukavaa lueskella toisten elämästä & ajatuksista.

    VastaaPoista
  3. Bloggailu on kivaa!!! Olisi vaan enemmän tuota aikaa.

    Ihanaa viikonloppua Sinulle :)

    VastaaPoista
  4. Heissan Jossu ptkästä aikaa!!

    Ethän vaan ole ajatellut bloggailun lopettamista, meinaa ensin pelästyin, kun luin juttuasi, että nyt Jossu lopettaa, VOI EI!!! Mutta ethän ole sellaista ajatellut???!!! "Kauheata", kun teihin ihmisiin täällä jotenkin kiintyy...;D Kai tämä bloggailu yhdistää....;)
    Seuraan niin mielelläni blogiasi!!!!
    Aivan ihana tuo sinun kuvasi, siinä on sitä tunnelmaa!!!

    Minäkin bloggailen omaksi iloksi ja olenkin ajatellut, että niin kauan kuin se on hauskaa, sitä teen, välillä varmasti tulee tehtyä harvemmin, silloin kun elämä oikein vie...:)

    Minä olen kans tänään ihmetellyt tämän bloggeri touhuja!! :(
    Kun se laittaa väärän päivämäärän postaukseen ja näyttää väärät postausmäärät blogissa, mutta hallintapaneelissa kaikki näyttää ok:lta?????? Äääähhhh!!!Raivostuttavaa!

    Nyt kuitenkin toivon sinulle rentouttavaa viikonloppua, koita jaksaa!!!! Toivottavasti lomaasi ei ole enää pitkä aika!!!!

    Halauksin, Marge

    VastaaPoista
  5. Voi, niin minäkin jo kovasti odotan lomaa. Itse olen todella onnellinen, kun ensi kertaa saan pitää loman kesällä ja yhteen jaksoon.

    Aina välillä olen itsekin tätä bloggailua pohdiskellut. Monia ihania uusia tuttavuuksia on tätä kautta löytynyt, uusia asioita oppinut ja ideoita saanut. Itseni iloksi tätä olen tehnyt!

    Koetetaan jaksaa vielä hetki lomaa odottaa!

    -kisu-

    VastaaPoista
  6. Hui kauhistus kun tilitit ajatuksiasi niin, että luulin sinun lopettavan koko touhun.
    Onneksi et kuitenkaan, huh.
    Tämän näppyläimistön välityksellä sitä kiintyy blogikavereihin uskomattoman helposti. Mikä onkään mieltä ylentävää kun jonkun tutun kommentti postauksessa.
    Kivaa tää kuitenkin on ja ihanaa vaihtelua.
    Hyvät blogiystävät on rikkaus, kiitos siitä sinulle.
    Ystävänterveisin Kaisa

    VastaaPoista
  7. Minäkin jo huolestuneena luin, ettei vain Jossu lopeta. Olipa helpotus kun luin eteenpäin:)

    Blogimaailmassa on hauskaa, aikaa saisi vain olla enemmän tutustua ja tutkia.

    Minäkin jo odotan kovasti lomaa, vielä työviikkoja vain pitkälti edessä.

    VastaaPoista
  8. Hei Jossu!

    Täytyy yhtyä edellisiin kommentteihin ja sanoa ihan samaa että aluksi pelästyin minäkin... Olet ihan bloggaamiseni alusta asti ihastuttanut ja innostuttanut minua kovin ja totta on sekin että jossakin vaiheessa kiintyy blogiystäviinsä.Onneksi et ole siis lopettamassa =) Tänään on pilvistä ulkona ja itselläkin vähän nuutunut olo... Pitää valmistautua vielä tulevan viikon työrupeamaan. Sitten lomalle - kyllä sitä niin jo odottaakin, tsemppiä tulevaan työviikkoosi!

    VastaaPoista
  9. Ai että niin ihana tuo kärrykuva, jossa kukkasia!!! Miun silmä lepää sitä katsellessa, kyllä!! Ja alempana paljon uusia kauniita kuvia :)

    On tooosi mukavaa ollut seurata tätä kautta teidän perheen kuulumisia, sinun ajatuksia ja tapahtumia ja kaikkia kuvia täällä mitä olet iloksesi ja iloksemme myös laittanut!!! Eiköhän jatketa vaan!?!

    Alemmissa kuvissa huomasin että sulla on siellä nyt kätsy puuhastelupöytä ulkosalla. Se on varmasti ihana :)
    Nautinnollisia kesäpäiviä sinne paljon!!!!

    VastaaPoista
  10. Enhän minä ole mitään lopettamassa :) ja kyllä todella mieltä lämmitti lukea kauniita sanojanne blogistani!
    Kiitos ihanat ystäväni!
    Jatketaan vaan bloggaamista, ainahan sitä jossain välissä päivää sen verran aikaa löytyy että ainakin kurkistelemaan kuulumisianne ehtii.
    Meillä Hannes vaan ehdotti, että jos äiti vähän vähentäisi bloggaamista, jos vaikka vaan kahtena päivänä viikossa :)

    VastaaPoista