Keltainen niin kuin kumiankka

Meillä ei ole vielä kodissa kevättä, ei narsisseja, ei pääsiäikoristeita eikä -askarteluja.
Työtahti työpaikalla on äärimmäisen kova tällä hetkellä ja työpäivän pituus venyy.
Energiaa ei riitä enää kuin pakollisiin kotitöihin ja tähän bloggailuun jossain välissä, yleensä valitettavan myöhään.

Tätä tammikuussa alkanutta "työleiriä" on jäljellä enää viikon verran, sen jaksaa, kun tietää ajan joka päivä vähenevän.
Silti tänään mietin onko työnteossa mitään järkeä ja onko se enää "terveellistä", jos työpäivän jälkeen kotiin lähtiessä tekisi mieli itkeä, mutta oikeastaan on niin väsynyt ettei enää jaksaisi edes itkeä.


Saunomisesta on tullut meidän perheelle tänä talvena melkein jokailtainen tapa.
Mukava tapa siinä mielessä, että samalla saunoessa tulee juteltua perheen yhteisistä asioista lasten ja aikuisten kesken ja mietittyä monia juttuja yhdessä.
Saunan lämmössä mieli virkistyy ja tulee ihan erilailla puhdas ja lämmin olo kuin pelkässä suihkussa. Saunassa rentoutuu ja ne pahimmat "työhöyrytkin" pääsee ulos.

Tänäänkin saunottiin ja pesuhuoneesta meillä sittenkin löytyy jotain mieltä ilahduttavaa keväisen keltaista.
Nämä kumiankat ovat asuneet meillä 13 vuotta. Sara sai kumiankat vauvana lahjaksi ja ne ovat kelluneet kaikkien kolmen lapsen kylpyvedessä. Nykyään ankat katselevat vesileikkejä suihkuja kohti pesuhuoneessa.