keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Keltainen niin kuin kumiankka


Meillä ei ole vielä kodissa kevättä, ei narsisseja, ei pääsiäikoristeita eikä -askarteluja.
Työtahti työpaikalla on äärimmäisen kova tällä hetkellä ja työpäivän pituus venyy.
Energiaa ei riitä enää kuin pakollisiin kotitöihin ja tähän bloggailuun jossain välissä, yleensä valitettavan myöhään.

Tätä tammikuussa alkanutta "työleiriä" on jäljellä enää viikon verran, sen jaksaa, kun tietää ajan joka päivä vähenevän.
Silti tänään mietin onko työnteossa mitään järkeä ja onko se enää "terveellistä", jos työpäivän jälkeen kotiin lähtiessä tekisi mieli itkeä, mutta oikeastaan on niin väsynyt ettei enää jaksaisi edes itkeä.


Saunomisesta on tullut meidän perheelle tänä talvena melkein jokailtainen tapa.
Mukava tapa siinä mielessä, että samalla saunoessa tulee juteltua perheen yhteisistä asioista lasten ja aikuisten kesken ja mietittyä monia juttuja yhdessä.
Saunan lämmössä mieli virkistyy ja tulee ihan erilailla puhdas ja lämmin olo kuin pelkässä suihkussa. Saunassa rentoutuu ja ne pahimmat "työhöyrytkin" pääsee ulos.

Tänäänkin saunottiin ja pesuhuoneesta meillä sittenkin löytyy jotain mieltä ilahduttavaa keväisen keltaista.
Nämä kumiankat ovat asuneet meillä 13 vuotta. Sara sai kumiankat vauvana lahjaksi ja ne ovat kelluneet kaikkien kolmen lapsen kylpyvedessä. Nykyään ankat katselevat vesileikkejä suihkuja kohti pesuhuoneessa.






15 kommenttia:

  1. Ihana kuva, ihanat ankat. Jotenkin lohdullinen postaus, nousee parempiin mielialoihin loppua kohti.

    Toivottavasti työpaineesi tosiaan hellittää jossain vaiheessa. Tuo on tuttua, että on niin väsynyt ettei jaksa edes itkeä. Jos sitä jatkuu liian kauan, on vaarana burnout ja huomaan, että siitä toipuminenhan voi viedä yllättävän kauan, jopa vuosia.

    VastaaPoista
  2. Mainiot ankat:)

    Toivon myös, että työpaineesi hellittää. Uupumisen vaara on olemassa ja siitä toipuminen ei ole helppoa.

    T. Sussi

    VastaaPoista
  3. Kaunis kuva. Ankkapari on söpö.
    Minäkin toivon että työpaineesi hellittää. On niin kurjaa jos työ vie kaikki voimat.
    Olen puolen vuoden kotona olemisen jälkeen huomannut miten paljon jaksaa tehdä ja suunnitella kaikenlaista kun on aikaa. Mutta ensi viikolla palaan töihin...

    VastaaPoista
  4. Voi että... Toivon sinne tosissaan että pian työleirisi hellittää kunnolla!!! Ja onneksi sitä ei ole enää kuin mainitsemasi viikon verran, vai?!? Tsemppauksen sulle lähetän!!! :)
    JA vielä toivottelenpa:
    Levollisia hetkiä, rauhoittumisen hetkiä! Luvallista joutenoloa, mukavaista eloa! Hymyn sulle lähetän kera lämpimän halauksen :)

    VastaaPoista
  5. :-)):-)) ihanat ankat..
    ja muista huilata...ettei uupumus iske..

    VastaaPoista
  6. Moi!

    Tulin lohduttamaan sua.
    Pää pystyyn sinä upea nainen.
    Tarvit lepoa työpäivien jälkeen...
    Pääsiäinen tulee askartelemattakin.
    Voimia!<3

    VastaaPoista
  7. Tsemppiä tulin myös toivottelemaan. Saunomisen kaikki luettelemasi hyvät puolet allekirjoitan täysin, meidän perhe on aina ollut sauna-hullu.
    -kisu-

    VastaaPoista
  8. Hei Jossu,
    Jaksamista työkuvioihin... :) Aurinkoista loppuviikkoa toivottelen! <3

    VastaaPoista
  9. Voivathan ankat muuttaa puutarhaan kesällä :)

    VastaaPoista
  10. Hei Jossu,
    kylläpä on jälleen kaunis kuva.

    Voin kertoa ettei minullakaan ole vielä mitään keväistä... eiköhän me ehditä vielä ;)

    - ainosofia -

    VastaaPoista
  11. Kivat piristysruiskeet nuo kumiankat korissa;)

    VastaaPoista
  12. Työpaineita tietysti kestää aina jonkin verran. Helpottavaa on kun sen tietää loppuvan. Silloin kun lopusta ei ole tietoa on aika lohdutonta. Saunominen on varmasti hyvä rentoutumiskeino. Varsinkin jos teillä lapset eivät ole niinkuin meillä, ramppaavat jatkuvasti ovella, ovi auki ja vielä tappelua sisaruksen kanssa... huoh! Kai se iän myötä helpottuu.

    VastaaPoista
  13. Iso kiitos kaikille lohduttavista ja tsemppaavista kommenteista. Ne heti piristivät:)

    Työpaikalla on ollut sellainen tilanne että virkavaapan johdosta olemme paahtaneet kahden ihmisen voimin kolmen ihmisen työt kolmen kuukauden ajan ja töissä on ollut todella vilkasta. Tätä onneksi kestää enää maanantai ja tiistai ensi viikolla. Sitten palaan takaisin entiseen 4 tunnin työpäivääni tämänhetkisen 8-10 tunnin sijaan :))

    Täytyy sanoa että rankkaa on ollut ja koti on vähän rempallaan. Kevätsiivottavaa ja järjesteltävää riittää :))

    VastaaPoista
  14. Tuttuja on tuntemukset työelämän saralta.Minä poltin itseni loppuun ja nyt vuoden kestäneeltä sairaslomalta olen palaamassa maanantaina osatyökyvyttömyys eläkkeen turvin 4 tunnin päivittäiseen työhön.Rankkaa on ollut mutta eiköhä se tästä.Jänskättää kyllä töihin paluu.Tiedän ainakin milloin on aika pysähtyä.

    Voimia sinulle työsaralle.Onneksi sullakin jo helpottaa.

    VastaaPoista
  15. Heippa BikkuBertta! Kiva kun tulit blogiini!
    Tsemppiä sinulle töihin paluuseen.

    Mulla vielä kaksi pitkää päivää töissä ja sitten kanssa 4 tuntia jatkossa :)

    VastaaPoista