lauantai 2. maaliskuuta 2013

Arpaonnea



Maaliskuussa jo mennään ja kevät on tulossa. Mulla kävi tuuri Leena Lumin blogin arpajaisissa ja sain valita listalta mieleisen kirjan ja tämän valitsin, mielessä jo kevään ja kesän puutarhahommat!
Kiitos Leena vielä kirjasta, olen sitä jo selaillut ja vähän alustavia suunnitelmia pihalle tehnyt.

Muuten olen viettänyt aikaani yövuoroissa, nyt kolmas ja viimeinen yö menossa. Valvominen multa sujuu, yöllä ei juurikaan väsytä ja tekemistä aina riittää näissä yövuoroissa niin aikakin menee nopsaan. Olen vaan niin hyvä nukkumaan päivisin että valveillaoloaika ja kotipuuhat jää aika vähään ja tuntuu että on aika pihalla arkielämästä ja maailmanmenosta. Kolme vapaapäivää on kuitenkin tiedossa seuraavaksi niin sitten taas pääsee normaaliin elämänmalliin.

Muutama päivä sitten meillä vietettiin synttäreitä, omia ja esikoisen, meillä kun on samana päivänä syntymäpäivä. Ihanan lahjan sain 17 vuotta sitten, nyt vaan tuntuu että mihin nää vuodet on tässä välissä menneet :)
Sunnuntaina olisi tarkoitus kahvitella ja nyt ajattelin siirtyä tutkimaan kakkureseptejä.... jotain suklaista olisi kiva taas leipasta!

8 kommenttia: