Muistatteko vielä kun pari vuotta sitten Helsingin reissulla Kampin Marimekon myymälässä käydessä täytin kilpailukupongin ja voitin arvonnassa vapaavalintaisen pakan (15 metriä) Marimekon kangasta. Kesti aikansa kunnes sain tehtyä päätöksen kankaasta, mieli vaihtui moneen kertaan...
Lopulta sain aikaiseksi taas käväistä Kampissa hakemassa palkintoni. Kankaaksi valitsin syksyn mallistossa ilmestyneen Rautasänky kankaan. Sitten pakka oli aika pitkään makuuhuoneen nurkassa kököttämässä. Tuntui lähes ylivoimaiselta alkaa leikkelemään 15 metriä palasiksi, Kesällä pesin ikkunat ja otin vanhat verhot pois ja päätin että en niitä enää laita takaisin. Kesä meni sitten ilman verhoja, mutta Henrikin rippijuhlien lähestyessä oli pakko alkaa hommiin!
Kangasvalinta oli siksi melko vaikea, koska useissa Marimekon kankaissa kuvionti on aika suurta ja kankaat värikkäitä. Halusin kapeat sivuverhot ja kapan ja kokolevyisessä kuviollisessa kankaassa verhoista olisi pitänyt tehdä raskaammat ja enemmän ikkunoita peittävät, Leikkasin kankaan puoliksi ja tein siitä sivuverhot, kapan, ja tuolinpääliset. Lisäksi vielä muutaman sohvatyynynpäälisen ja ruokapöytään pöytäliinan. Jokusen illan surruttelin ompelukoneella, nyt on verhot ja kangasta jäi vielä 3 metriä kokolevyisenä.
Jos ja kun ompeluinto taas iskee niin siitä sitten jotain lisää :)
Voi mikä arpaonni sinulla on ollut!
VastaaPoistaKaunista kangasta valitsit ja kauniit verhot!
En meinannut uskoa onneani kun soittivat että voitin kankaan.
PoistaTodella kaunis kangas!
VastaaPoistaKiitos, tykkään kanssa.
PoistaVoi apua. Onneksi minä en voittnut tuollaista palkintoa, en varmaan olisi valinnut vieläkään. Marimekolla on niiiin monia ihania printtejä.
VastaaPoistaPitkään meni minullakin ja monta kertaa vaihdoin mieltäni mutta lopulta oli vaan valittava. Helpompaa olisi ollut ottaa joitain metrejä eri kangasta mutta pakka oli se 15 metriä ja se oli palkintona.
Poista