Heinäkuussa kun oltiin kesälomalla käväistiin Amerikassa. Tuntuu kaukaiselta, kun ollaan jo syyskuussa, mutta lupailin kertoa kesän tapahtumista ja tässä niistä ensimmäinen.
Mulla oli lomaa kolme viikkoa ja vietettiin niistä Amerikan reissulla 3.7-21.7 Lentojen varaaminen ja matkan suunnittelu jäi aika viime tippaan, matkaa mietettiin muttei kuitenkaan saatu aikaan lopullista päätöstä. Hieman meitä mietitytti kesäajan kuumuus ja kosteus itärannikolla ja hurrikaaniaika Floridassa. Lopulta kahta viikkoa ennen lähtöä saatiia aikaiseksi varata lennot välille Helsinki-New York ja Miami -Helsinki. Vuokrattiin myös auto reissun ajaksi ja neljäksi ensimmäiseksi yöksi hotellimajoitus New Yorkista. Ja sitten lähdettiin matkaan seikkailemaan...
.
New Yorkissa vietettiin ensimmäiset neljä päivää. Hotelli sijaitsi Manhattanilla Little Italyn ja Chinatownin läheisyydessä, SoHotel, ihan siisti ja viihtyisä paikka, voin suositella. Kierrettiin katsomassa nähtävyyksiä ja tärkeitä paikkoja Manhattanilla, lähinnä kävellen, mutta muutama metromatkakin tehtiin.
Hienoja ja mahtavia paikkoja nähtiin ja koettiin. Mm Times Square, Empire State Building, Wall Street, Chinatown, Little Italy, Brooklyn Bridge, Flatiron building, Vapaudenpatsas, Ellis Island, 9/11 Memorial, Keskuspuisto.....
Aurinko paistoi ja lämpötila oli yli 30 C. Hikiset oltavat, mutta kyllä sitä aurinkoa olikin jo kaivannut Suomen sateisen kesän vuoksi.
Tässä me ollaan kaikki Vapaudenpatsaan juurella ja takana näkyy lower Manhattanin rakennuksia ja nuo rakenteilla olevat tornit tuhoutuneiden kaksoistornien tilalle.
Ihan uskomaton paikka New Yorkissa on mun mielestä Central Park. Keskellä suurkaupunkia yhtäkkiä oletkin keskellä puistoja, puita ja lampia. Ihan upeeta seutua. Vietettiin alueella koko päivä kävellen ja ihmetellen ja ihastellen. Keskuspuistossa on myös eläintarha, jossa nähtiin mm lumileopardi, jääkarhu, pingviinejä ja paljon muita eläimiä.
Mutta sitten neljän New York päivän jälkeen haettiin auto vuokraamosta ja lähdettiin matkaan. Määränpää oli siis Miami johon meillä oli kaksi viikkoa aikaa ajaa. Kilometrejä kertyi 3040 jotka Hessu ajoi luotettavana kuljettajana. Majoituspaikkoja varailtiin matkan aikana sitä mukaan kun edettiin, joko edellisenä iltana tai muutaman kerran vaan lennosta matkan varrelta. Jonkinmoinen suunnitelma meillä oli paikoista joissa haluttiin käydä, mutta osapaikoista sitten vaan tilanteen mukaan tuli eteen. Muutamassa hotellissa oltiin 2 -3 yötä, mutta useimmiten vain 1 yö yhdessä paikassa ja sekin useinmiten niin että illalla myöhään saavuttiin huoneeseen ja aamupäivällä jo taas jatkettiin matkaa. Matkalaukut autosta huoneeseen ja taas autoon ja menoksi.
Ensimmäisiä pysähdyspaikkoja oli Philadelphia ja Baltimore. Ja sitten Washington DC, missä käytiin katsomassa kuuluisat paikat: White House, Lincoln Memorial, Capitol, The Mall, Washington monumentti.
Hieno paikka oli myös Luonnonhistoriallinen museo. Arlingtonin alueella nähtiin myös Pentagon rakennus, Ivo Jima muistomerkki ja Arlingtonin sotilashautausmaa.
Matka jatkui kohti Appalakkien vuoristossa kulkevaa Blue Ridge Parkwayta. Ajeltiin vuoristotietä ja ihailtiin samalla upeita maisemia. Käytiin tutustumassa myös upeaan tippukiviluolastoon (Luray Caverns).
Parkwayn jäljeen matka jatkui kohti Salisburya Pohjois-Carolinassa, missä vierailimme Hessun kaukaisten sukulaisien Linnean ja Clarencen luona. Kuvassa lapset Salisburyn keskustassa olevan seinämaalauksen luona.
Hienoja paikkoja oli matkan varrella monia.
Tässä kuvia Magnolia Plantation paikasta missä kävimme Charlestonissa.
Mieleenpainuvin kaupunki matkan varrella oli mielestäni Savannah.
Ihania puistoalueita, viehättäviä puutaloja ja vihreyttä ja vehreyttä täynnä oleva kaupunki.
Ajoittain autossa istuminen oli aika puuduttavaa, ajettiin vain eteenpäin, mutta saavuttuamme vihdoin Floridan puolelle, olimme kaikki aidosti iloisia, VIHDOIN Floridassa. Pian löysimme myös ensimmäiset hiekkarannat.
Legendaariset hirkkarannat käytiin katsomassa Daytona Beachilla.
Valkoista hienoa hiekkaa. Kiva paikka, missä olisi voinut viettää useammankin päivän.
Seuraava pysähdys oli Orlandossa, missä kävimme Kennedy Space Centerissa.
Mielenkiintoinen paikka sekin, monta asiaa selvisi rakettien maailmasta.
Orlandossa kävimme myös Universal Studiolla Islands of Adventure puistossa. Mukava päivä, suosikiksi nousivat Hulk vuoristorata ja Spiderman ride. Kaliforniassa 2010 kävimme myös Universalilla ja siksi jätimme Orlandossa Universalin Studios puiston käymättä kuten samasta syystä myös Disneylandin.
Mutta sitten Miamiin. Yksi unelmien täyttymys, ainakin Saralle!
Meille jäi lomasta 2.5 päivää aikaa olla Miamissa. Auto jätettiin parkkiin ja otettiin vähän rennommin. Vietettiin aikaa rannalla, kierrettiin ja käveltiin, ihailtiin maisemia ja rakennuksia päivällä ja illalla, nautittiin Miami Beachin tunnelmasta.
Mutta sitten alkoi loma olla lopuillaan. Ajettiin Miamin keskustaan, palautettiin auto vuokraamoon ja siirryttiin lentokentälle ja lennettiin Helsinkiin.
Siihen mun loma sitten menikin. Oltiin kotona la-su välisenä yönä ja maanantaina alkoi työt.
Onneksi olin toivonut siihen alkuun pari yövuoroa, vuorokausirytmi oli sekaisin, oli helppoa valvoa yöt ja nukkua päivät!





















New Yorkin ihmisvilinä ihan kauhistuttaisi ja ehkä jopa pelottaisi mua ;) Mutta kaiken kaikkiaan teillä on ollut aivan mahtava loma ja päätös Miamissa olisi kyllä kelvannut mullekin :D
VastaaPoistaterveisin "todellinen" kotihiiri (hihhih...)
Mukavaa viikonloppua!
Ihmisiä New Yorkissa riitti, varsinkin turistipaikoissa, mutta siellä muiden mukana mentiin :)
Poistaihana loma teillä ollut! mekin haaveillaan tuon tyyppisistä jutuista kun lapset on vähän isompia.
VastaaPoistaMukavaa syksyä sinne!
Ihan pienet lapset ei ehkä jaksaiskaan istua autossa pitkiä matkoja. Mutta paljon voi nähdä ja kokea kun itse matkustaa sinne mihin haluaa.
PoistaIhana postaus! Meillä kans haaveena Amerikan matka! Paljonko arvelet, että matka tuli kokonaisuudessaan maksamaan? Sunnuntaiterkuin Sally
VastaaPoistaPaljon... mutta oli se sen arvoista. Lennot maksoi kesäaikaan paljon, 3600 viideltä, mutta ei ollut suora eikä ihan nopea lento. Auton vuokra ja siirtomaksu 1200 euroa kun palautus eri paikkaan. Hotelleja ja motelleja oli hyvin eri tasoisia ja hintaisia. Kalleimmat yöt New Yorkissa 190 yö (mikä kylläkin edullinen hinta Manhattanilla) , halvin jossain syrjemmässä 35, keskimärin kuitenkin yli 100 yö. Pääsyliput puistoihin esim Universal aika kalliita, yli 100 per nuppi. Syötiin enimmäkseen hamppareita ja Taco Bell ym, ravintoloissa kalliimpaa, ja osteltiin aika paljon vaatteita ym. Kokonaisuudessaan maksettiin jonkin verran yli 10000, mutta olihan meitä reissussa kuitenkin viisi ja matkassa oltiin kuitenkin melkein kolme viikkoa.
Poista