torstai 5. elokuuta 2010

Los Angeles


Jokseenkin laiskasti olen saanut tätä postausta etenemään. Monena iltana olen katsellut kuvia ja pähkäillyt, miten tiivistetysti saisin kerrottua ja näytettyä kaiken haluamani teille.
Niin paljon nähtiin monia eri juttuja ja käytiin useissa paikoissa, millään ei kaikkea voi laittaa teille katsottavaksi. Valokuvia on tallessa yli 2000, videokuvaustakin 5,5 h. Runsaudenpula tästä kaikesta ihanuudesta :)

Tein ensimmäisen päivän Los Angelesin kuvista muutamia kollaaseja, niin sain mahtumaan kuvia enemmän pieneen tilaan.


*********


Lentomatkan jälkeen seuraava rasti oli auton löytäminen. Se oli vuokrattu valmiiksi Alamosta ja lentokentältä piti yön pimeydessä löytää oikea bussi, jolla sinne päästäisiin. Vuokraamossa oli viisi Chrysler minivania rivissä, valitsimme valkoisen ja lähdimme ajamaan kohti hotellia.

Neljä ensimmäistä yötä oli varattu valmiiksi tuohon Day´s Inniin Los Angelesin Studio Cityyn.




Seuraavana päivänä lähdettiin tutkimaan ympäristöä.
Ajettiin autolla pienessä ruuhkassa kohti Sunset Boulevardia, noin 35 km pitkää katua, mikä kulkee monen tunnettujen kaupunginosien läpi ja ohitse Los Angelesissa. Katu alkaa Downtownin lähettyviltä ja päättyy Santa Monicaan Tyynen valtameren rannalle.

Sunset Boulevard on reunustettu ihanasti palmuilla, ainakin Beverly Hills ja Bell Airin alueilla, mihin ensimmäisenä päädyttiin. Kadun varressa myytiin Star mappeja, mihin on merkattu alueiden karttoihin kaduilla asuvien/asuneiden kuuluisuuksien taloja. Ostettiin sellainen map ja lähdettiin autolla kiertelemään ympäri Beverly Hillsiä bongaillen taloja. Alue on todella kaunista ja hyvin hoidettua ja vehreää, kadunreunat ja portinpielet kukitettuja ja pensaat muotoiltuja, monilla porteilla näkyi puutarhureita työn touhussa ja myös vartijoita. Paljoa muuta useista taloista ei näkynytkään. Talot ovat suurimmaksi osaksi hyvin aidattuja ja rehevän kasvillisuuden suojaamia.
Kuvassa alla oikealla alimmaisessa kuvassa on talo, missä Michael Jackson on asunut. Ylempi kuva on jonkun talon portista, en kyllä enää millään muista kenen.

Mapissa on listalla 161 nimeä. Muutaman luettelen...Beckham David, Cruise Tom, Dicaprio Leonardo, Kiddman Niclole, Lopez Jennifer, Madonna, Rosanne, Dr. Phil...




Seuraavaksi jatkettiin matkaa Sunset Plazalle, muutaman kadun korttelin pituiselle alueelle, missä on putiikkeja ja katukahviloita, ja on julkkisten suosima paikka. Jonkun aikaa käveltiin ja kierreltiin aluetta, ei vaan sattunut ketään kuuluisuutta tulemaan vastaan.




Sitten Hollywoodiin, Hollywood Boulevardille. Siellähän ne tähdet sitten olivat, Walk on Fame on paikan nimi, perustettu jo1958 ja kadulla on yli 2000 tähteä, missä lukee julkisuuden tai muuten viihdeteollisuudessa ansioituneen henkilön nimi. Tähtiä on lisäilty vuosien aikana. Näissä kuvissa tähdistä muutama.





Hollywoodissa Chinese Theatren edessä on betonilaattoja, mihin on ikuistettu Hollywood tähtien käden- ja jalanjälkiä ja nimikirjoituksia. Vanhimmat ovat jo 1920 luvulta ja vuosittain näitäkin on tullut lisää.




Ja nähtiinhän me Hollywood kylttikin. Kodak teatterin vierestä on näkymä pitkälle kukkulalle, missä kyltti sijaitsee. Kirjaimethan ovat oikeasti 14 metriä korkeita. Melko pienenä se näkyy, tässä hiukan kameralla zoomattuna.




Päivän päätteeksi ajettiin vielä Santa Monicaan katsomaan rantaa ja merta. Aurinko oli jo laskenut ja ranta hiljentynyt. Vaikuttava näky kuitenkin ja ihanaa rantahiekkaa ja meren kohinaa:)


Uskomattomalta tuntuu nyt kuvia katsoessa, että tuolla on tullut "pörrättyä" ja paikat ihan livenä nähtyä.
Ihana ensimmäinen päivä Los Angelesissa!

...jatkuu...


Posted by Picasa


6 kommenttia:

  1. Hei Jossu,
    voikun ihanaa kun laitat tänne kertomusta matkastanne.

    Meilläkin on mieheni kanssa ollut puhetta josko tuonne joskus tulisi lähdettyä.

    Millaista oli perheen kanssa turvallisuus ja muutenkin. Olen sellainen pelkuri luonteeltani.
    Kerro myös negatiivisista asioistakin jos niitä oli ;)

    Jään seurailemaan juttujasi.

    Kivaa viikonloppua ja totuttelua jälleen tähän meidän kotimaahamme :)

    VastaaPoista
  2. Milenkiintoista katsoa kuvia ja lukea matkakertomustasi. Näyttää ihan samalta kuin elokuvissa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos,kun otat mukaan matkallesi.Uskomattomia paikkoja nainkin,kun blogisi kuvia katselee.
    televisiostahan noita paikkoja nakee,mutta on se aivan erilaista,kun paasee paikjan paalle.
    İhanaa viikonloppua,ystavain.

    VastaaPoista
  4. Heissan maailmanmatkaajat!!!

    Olettepa tehneet pitkän matkan ja todella piitkälle! Uskon että on vaikea valita tuollaisesta kuvamäärästä mitä laittaisi!! Paljon olette varmaan nähneet ja kokeneet...

    Kysymys vielä: Onko niin että hollywoodissa aurinko paistaa aina?

    Ihkulaisia lämmön päiviä viikonloppuunne :)

    VastaaPoista
  5. Tervehdys ystävät! Matka oli valtava elämys, ja toivottavasti säilyy mielissä lopun elämän.

    Ainosofia:
    Rohkeasti vaan matkaan :)
    Ihan turvalliselta tuntui, tosin missään isossa kaupungissa ei kannata liikuskella iltaisin tai epämääräisillä seuduilla. Ja voihan sitä tapahtua täällä kotimaassakin mitä tahansa vaan jos sattuu olemaan väärään aikaan väärässä paikassa.

    Yritän kertoa kaikenlaista, reissu vaan meni tosi loistavasti, joten niitä negoja ei juuri taida olla.

    Sussi:
    Tuntuu uskomattomalta itsestäkin että paikat on olemassa ja niitä on ihan oikeasti elokuvissa. Pysy kuulolla, matka jatkuu...


    Sateenkaari:
    Mukava kun tulet matkaan mukaan. Tämä oli vasta alkua, pysythän matkassa mukana ja ihanaa viikonloppua toivottelen sinullekin!

    -T:
    Mukava oli käydä maailmalla :)
    ja uskomattomia asioita nähtiin.

    Kun me oltiin Hollywoodissa paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta. Aamuisin LA:ssa välillä oli pivistä, päiväksi pilvet kaikkosivat ja illaksi saattoivat taas mereltä saapua. Californiassa kesäisin sataa tuskin koskaan, mutta toisena päivänä Disneylandissa tuli pilviä ja sadekuuro.

    Ihanaa viikonloppua myös teille!

    VastaaPoista
  6. T: Korjaan, sadekuuro tuli Universal studioilla... ja harvinaista.

    VastaaPoista