keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Joulun lopetus




Leppoisaa Loppiaista ja hyvästit Joululle...

Kuusi sai tänään kyytiä ulos ja joulukoristeet on kerätty pois kynttilöitä ja Nissejä lukuunottamatta. Nisset kun on niin söpöjä, tuntuu haikealta pistää ne laatikkoon odottamaan ensi Joulua.

Tässä vielä jouluista tunnelmaa meidän pikarkakkutalon tai oikeastaan linnan myötä. Monen monta vuotta olen tehnyt itse ja sittemmin lasten kanssa talon samoilla kaavoilla ja nyt Henrik ehdotti/kysyi, voitaisiinko tehdä tällä kertaa vähän erilainen talo. Henrik innostuikin suunnittelemaan ja piirsi Hessun kanssa kaavat tällaiseen linnaan.

Perinteisesti meillä on "säästelty" ja ihailtu taloa sellofaanin alla Joulun yli ainakin Uuteenvuoteen/Loppiaiseen. Ensin on syöty muut piparit ja herkut ja niin nytkin kävi, tänään sitten linnasta alettiin napsia paloja.

Nam, nam, kylläpä maistuikin hyvälle :)



Meillä on täällä kotona toipilas. Rasmus-kissa käväisi eilen eläinlääkärissä kastroitavana. Toiminpide on helppo poikakissalle, mutta reissu automatkoineen ja jännityksineen ja ihmetyksineen, on hämmentänyt Rasmusta ja saanut sen erityisen hellyydenkipeäksi.


19 kommenttia:

  1. Ihana piparkakkutalo ja varmasti nam. Meidän Niilolla on tuo sama leikkaus tiedossa keväällä...onneksi kissat toipuvat niin nopeasti. Pikaista paranemista Rasmukselle <3

    VastaaPoista
  2. Nami talo :)

    Kuulostaapa monella olevan joulun purkaminen tämän päivän ohjelmassa.

    Niilo-kissa toipuu pian. Meillä on koira leikattu ja ensimmäinen päivä oli vaikein.

    Kivoja loppiaispuuhasteluja!

    VastaaPoista
  3. Ihana ylläri oli tuo blogissasi soiva Dean Matinin "Let it snow", ihan hymy nousi huulille :)

    Hienon linnan olettekin tehneet ja maistuu varmasti hyvältä.

    Meillä vielä joulua hetken aikaa, mutta kohta puretaan.

    Mukavaa loppiaista!:)

    VastaaPoista
  4. Hoivarapsutuksia Rasmukselle.
    Mekin kyydittiin kuusi pihalle, sissus kun siitä varisi neulasia joka paikkaan.
    Mukavaa loppiaista!

    VastaaPoista
  5. Komea linna ja varmasti maistuu hyvälle!
    Mukavaa loppiaisiltaa!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kauniista kommentistasi blogissani :))

    Hyvää alkanutta vuotta 2010!

    Minä olen myös "purkanut" joulua tänään. Piparilinna näyttää houkuttelevan herkulliselta, nam!

    Rasmukselle pikaista paranemista toivottavat Vili Pomppa ja Vikke
    3 kastroitua ragdoll-tenoria, äänialana falsetti :DD

    VastaaPoista
  7. Samoja joulunsiivoiluhommia ja piparitalonsyöntijuttuja täällä:)
    Voi kisua......mutta taitaa meillä emännillä käydä kipeämmin kuin noilla lellikeillä;)

    VastaaPoista
  8. Meillä mummo tekee lasten kanssa perinteisesti piparitalon ja kun me saamme sen, lapset alkavat melkein heti syödä sitä. Ja ennenkaikkea talon sisällä olevia herkkuja;)

    VastaaPoista
  9. Ihana pipari linna. Minä siivosin joulun pois, jo viime sunnuntaina ;-)) Pikaista paranemista Rasmukselle ja rapsutuksia!

    VastaaPoista
  10. Ps. Jossu näet Vedenjakajasta milloin olen päivittänyt blogini :-)))

    VastaaPoista
  11. Joulu on kannettu ulos. reippain mielin kevättä kohti. Jo on hiukkasen valoisampaa kuin muutama viikko sitten.Let it snow - vaan!!!
    Vielä mahtuu. Lähetän täältä kaakosta teille lisää lunta.Meillä tulee ihan sikanaan lisää.Nyt jo ainakin 50cm tallennettu pihalle. vallit noin 150cm korkeat. Kohta ei näe naapureitakaan:)
    Iloista viikonloppua.
    Kaisa

    VastaaPoista
  12. Komea linna!

    Pikaista toipumista Rasmukselle. Naapurin koira oli samanlaisessa operaatiossa, lääkäriltä tullessaan oli kipeän oloinen ja surkea, mutta toipui tosi nopeasti.

    VastaaPoista
  13. Kuusen purkua tänään ja joulutavaroiden vientiä vintille. Mukavaa kun alkaa kääntyä valoisampaa kautta kohti. Namin näköinen piparilinna!!

    VastaaPoista
  14. Meillä jäi piparikirkko tänä vuonna tekemättä, mutta muistelen aiemmilta vuosilta, miten innoissaan lapset sen kimppuun kävivät, kun loppiainen koitti:) TAvalliset piprut hävisivät herkkusuiden masuihin jo joulupäivään mennessä. Kuusesta luopuminen oli kumman haikeaa tällä kertaa. Nissepariskunta meilläkin vielä saa viipyä jonkun tovin. eI NIITÄ RAASKI MILLÄÄN KAAPIN UUMENIIN VIELÄ SUJAUTTAA!!

    VastaaPoista
  15. Tosi herkun näköinen linna!:)

    Meillä on tänään viety kuusi pois ja joulukoristeet vintille odottamaan uutta joulua. Tuntuu tämä joskus hassulta, ensin touhutaan kauheasti ja sitten hetki ihmetellään ja ihaillaan ja taas viedään kaikki pois...:)
    Mutta hämärän hyssyn tunnelmoinnin jälkeen, on taas ihana kääntää katse valoa päin.

    Lämmin kiitos sinulle kauniista sanoistasi blogissani! On ollut ilo tutustua sinuun:)Jatketaan bloggailua...:)

    Halauksin, Marge

    VastaaPoista
  16. Maistuu varmasti hyvalle tuo piparilinna.On muuten kauniisti koristeltu.
    Pipakakkutalon tekeminen on mukavaa puuhaa.Ja sen syöminen kanssa.
    Rasmukselle pikaista paranemista.

    VastaaPoista
  17. Minä mielestäni jätin jo aikaisemmin tähän kommentin, mutta ei täällä kyllä näy mitään minun juttuani.. :)

    Nyt ilmoittelen kuitenkin, että olen siirtynyt uuteen blogiin! Jutut jatkuvat Karvainen Elämäni-blogissa, tervetuloa siis lukemaan juttujani jatkossakin :)

    VastaaPoista
  18. Olette tehneet upean linnan nameja säästelemättä!! Meidän linnat on jo tuhottu, mutta pipareita on jokunen jäljellä.
    Oikein hyvää uutta alkanutta vuotta teille!!!

    VastaaPoista