sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Suku, paras vai pahin?

FAMILY - PERHE - SUKU

Mikä olisi paras määritelmä. Meillä oma perhe muodostuu aikuisista, minä ja Hessu ja lapsista, joita on siunaantunut kolme kappaletta. Perheeseemme kuuluu myös kolme kissaa, ihan perheenjäseninä.

Perheeseen kuuluu myös äitini eli mummi ja Hessun vanhemmat, mummu ja pappa. Minulla on kolme sisarusta ja Hessulla yksi, kaikilla lapsia, ja kaikkien koen myös kuuluvan perheeseen. Kaikki asumme samassa kaupungissa, etäisyydet ovat siis pienet. Useammin voisi tietysti tavata, kun matka on lyhyt, mutta kaikilla on toki omat kiireensä ja harrastuksensa ja työt... Tärkeintä on tietää, että toiset ovat lähellä ja saavutettavissa.

Sellainen tukiverkko saattaa monelta puuttua, jos asutaan pitkien välimatkojen päässä. Muistan varsinkin silloin, kun lapset olivat pieniä, miten ihanaa ja helppoa oli omien menojen ajaksi viedä lapsi hetkeksi hoitoon ja leikkimään isovanhemmille tai serkkujen luokse.

Toisaalta olemme välillä kaivanneet sellaista mummolaa tai sukulaispaikkaa, johon voisi lähteä viikonlopuksi tai loma-aikoina muutamaksi yöksi pois kotoa.

Jos katsotaan pidemmälle aletaan mielestäni puhua suvusta. Tädit, sedät , enot ja omat serkut ja serkkujen lapset, omien vanhempien serkut, pikkuserkut.... Nopeasti päästään huikeaan lukemaan ihmisiä, jotka kuuluvat sukuun.

Tätä olen pohtinut eilisestä. Olin nimittäin mummin kanssa sukujuhlassa.

Me kuulumme Skogsterin suureen sukuun. Vuonna 2003 julkaistiin kaksiosainen teos, jossa on 6500 taulua Johan Johanssonin (s. 1668) ja Christina Andersdotterin (s. 1673) jälkeläisiä.

Skogsterit ovat lähtöisin Tuusulasta.
Christina oli syntynyt Ylikeravan Skogsterin rusthollissa ja Johan naapuritalo Heikkilässä.

Nyt on valmistunut myös kolmas täydennysosa. Jos en nyt väärin muista eilisestä, niin listattuna on 21 000 elossa olevaa sukuun kuuluvaa.

Mahtaakohan kukaan teistä kuulua Skogsterin suureen sukuun :)








Posted by Picasa

5 kommenttia:

  1. Hei Jossu!

    Pitkästä aikaa täällä blogistaniassa ja huomaan että täällähän teillä on ihan uusi kuosi blogissanne!!! Vautsi! Illat ovat menneet niin vauhdilla etten ole juuri ollut ollenkaan tietsikalla... You know!?!
    Perhe ja suku ovat tärkeitä! On ihanaa kun on just tuollainen paikka jonne vaikka lapsiakin saa hoitoon! TEillä on ollut ihanaa kun kaikki ovat lähellä :) Meillä ei tässä kaupungissa asu sukulaisen sukulaista, mutta ystävät ovat ihania ja paikallaan silloin :)

    Jännä varmaan tietää taustaa omista juuristaan... Uskon että nämä asiat ovat siten olleet ajatuksissasi!

    Ihanaa uutta syksyn viikkoa sinulle ystäväin :)

    VastaaPoista
  2. Olen monasti miettinyt,etta olisi mukavaa tehda omasta suvustaan sukututkimusta.Se suku,minka mina tiedan olemassaolevan,niin on kovin pieni.Mutta mita sielta löytyisi,niin se olisi mielenkiintoista.
    Miehellani on laaja suku.
    Sinun sukusi tuntuu mielenkiintoiselta,ja arvokkaalta.Ja suuri on myös,kun noin paljon on viela elossaolevia sukulaisia.
    Taalla turkissa toimii sukulaisten tukiverkosto todella hyvin.Postasin tasta asken.

    VastaaPoista
  3. Minä olen kanssa sellaista sukua isänpuolelta, että ei ole kuin yksi suku siis kaikki Tenkaset ovat minulle sukua. Meillä on kanssa sukukirja, viiri ja sukukokouksia, missä en ole käynyt. Isäni kävi kyllä aina sukukokouksissa, varmasti osaksi siksi, että siellä sai haastaa karjalanmuretta :) Kiva on tietää juuristaan.

    VastaaPoista
  4. Kiva Family-taulu. Eipä ole tullut tutkittua sukujuuria. Karjalaisia peruja kumminkin sen tiedän.

    VastaaPoista
  5. Olisi kiva tietää enemmänkin omasta suvusta! Sen tiedän että meidän sukunimisiä (siis mieheni puolelta) on alle 60 suomessa...

    VastaaPoista