Viimeinen lomaviikko meni lähinnä tässä kotosalla puuhastellessa. Muutama pikku reissu olisi ollut vielä suunnitteilla, mutta lapset nauttivat kotona olosta ja mukava oli itsekin nauttia kesästä ja vapaasta ihan rauhassa pihatöiden parissa.
Itse sain aikaiseksi tehdä kiveyksen pihagrillin eteen. Poistin nurmikolta muutamia jo osittain peittoon joutuneita kivilaattoja ja tässä tulos. Itse olen hurjan tyytyväinen lopputulokseen :)
Hessu puolestaan ahersi leikkialueen reunojen parissa. Reunukset on tehty aikoinaan valtatuista patikoista ja osa niistä on vuosien saatossa jo lahonnut. Kova työ oli kaivaa reunuksia esille, en kuitenkaan halunnut leikkialueesta vielä luopua, vaikka lapset eivät siellä enää paljoa aikaansa enää vietäkään.
Saran huoneessa aloitettiin remontti. Tarkoitus on maalata ja vähän uudistaa huonetta muutenkin. Blogikin on ollut päivittämättä viikon verran osittain siksi, että Sara nukkui täällä työhuoneessa muutamia öitä ja silloinhan äiti ei yömyöhään pääse tänne blogistaniaan :(
Nyt Saran sänky kannettiin takaisin omaan huoneeseen, vaikkakin remontti on edelleen kesken. Muutaman päivän rutistus tarvittaisiin ja pieniä hankintoja ja sitten huone olisi postauskelpoinen :)
Lomat on siis vietetty. Tänään palasimme Hessun kanssa töihin. Vielähän sitä olisi muutaman viikon voinut lomailla ja kesästä nauttia.
Huomenna alkaa myös lapsilla aherrus, koulut alkavat. Lomailua olisivat lapsetkin mielellään jatkaneet, mutta toisaalta kaipaavat jo kavereitaan.
Kaiken kaikkiaan on mukava kun "arkinen aherrus" alkaa. Normaali päivärytmi ja harrastukset palaavat elämäämme. Olisi kiva aloittaa itsekin joku uusi harrastus tai sitten viritellä joku vanha taas, jos vaikka sinne jumppaan saisi varattua muutamia vuoroja :-)





Mulle ottaa koville tämä arkeen palaaminen. Ensimmäinen kesä täällä maalla ja ollaan eletty, kuin pellossa, vapaana....Nyt aamuherätykset ja töihin...
VastaaPoistaTuollaista kiveysta minakin halajan pihagrillimme eteen, jottei ruoho tungeksi joka paikkaan:) Ehka vasta ensi vuonna...jollei syssymmalla... Kummasti sita voi rospuuttoaikaan tehda kaikenlaista pihahommaa...keksii vain...itsensa ja miehen paan menoksi:DDD
VastaaPoistaHieno tuli kivetyksestä!
VastaaPoistaMeillä kanssa huomenissa alkaa esikoisella eskari ja muutenkin normaaliin arkeen paluu. Harrastuksiin olen ilmoitellut tyttöjä myös...
Heippati hei Jossu!!!
VastaaPoistaHuomasinkin että pientä taukoa siellä on ollut tästä bloggailun parista..
Vai uudistusta Saran huoneessa, varmaan kivaa jälkeä olette saamassa aikaiseksi :) Meillä Joonas haluaa (lue: vaatii!!) omaa tilaa ja nyt kunhan saadaan aikaiseksi niin oma huone pojalle olisi tarkoitus laittaa. Ollaanhan sitä jo yläasteiässä! Aatella, ei siitä kauaa ole kun olivat pieniä metrisiä palleroita...Niin se aika jonnekin on hurahtanut...
Mutta tosiaan mukavia elokuun päiviä ja tulevia syksyn iloja paljon sinne :)
...Niin sitä piti kommentoimani myös että vautsi tuota sun työn jälkeä!!! Kiva kivetys syntyi :)
VastaaPoistaKovasti olette ahkeroineet. Meillä koulu alkaa vasta 18.8. Olisi kyllä saanut alkaa jo vähän aikaisemminkin. Pojilla tahtoo päivät mennä pelkäksi Pleikan peluuksi, kun kukaan ei ole kotona rajoittamassa peiaikaa :(
VastaaPoistaIhania ilmoja on pidellyt, toivottavasti jatkuvat vielä pitkään. Mukavaa työnalkua!
Voi miten ihanan kiveyksen olet tehnyt:)
VastaaPoistaVarmasti kova homma, mutta siitä on iloa pitkäksi aikaa.
Mukavia loppukesän päiviä!