Sainhan minäkin sen, nimittäin pikkuisen istutus- ja puuhastelupöydän puuvajan viereen, autotallin ja varaston taakse.
Kehikko oli tehty aikoinaan takakuistille puutelineeksi, ennen puuvajan valmistumista. Hyödynsimme sen nyt lyhentämällä ja madaltamalla ja siitä syntyi istutuspöytä. Yksi välihylly tehtiin lisää muutamasta laudasta.
Idea syntyi minun päässäni ja Hessu rakas vähän mittaili ja tuumasi ja toteutti. Niinhän se aina käy :) Minulla on välillä "sata ideaa", mutta yksin en niistä selviäisi!
Telineeseen saan nyt sijoitettua kastelukannut, ruukkuja ja muuta tarpeellista. Seinälle laitettiin myös pikkuinen naulakko.
Kukkaloisto on ihanaa. Aurinko ja lämpö on saaneet kasveihin taas vauhtia.
Pioni on yksi lempikukistani näin keskikesällä. Niin kaunis ja hyväntuoksuinen.
Toivottelen teille kaikille mukavaa kesäkuun viimeistä päivää!





Hienoa uusiokäyttöä!
VastaaPoistaKiva istutus- ja puuhastelupöytä. Siinä on mukava työskennellä.
VastaaPoistaKaunis penkki. Näkee että siinä on hyvä istua.
Laitoin sinulle sähköpostia siitä labrajutusta.
Hienon pöydän olet suunnitellut! Taisin tänään katsella samaista penkkiä kun olin kaupassa :)
VastaaPoistaKannattaa käydä kurkkimassa blogissani!!! ;)
VastaaPoistaOn viihtyisän näköinen ruukutusnurkkaus! Ja vielä käteväkin!
VastaaPoistaKiva ja käytännöllinen pöytä!
VastaaPoistaMainio pieni puuhanurkkahan siitä syntyi.Kelpaa siinä askarrella ja
VastaaPoistakukkia hoidella.
Aurinkoterkkuja*******
Kaisa
Hei!
VastaaPoistaSuloinen pikku ruukutuspöytä!! On ihanaa kun on mies joka toteuttaa visioita!! Kukat poksahtelevat auki kilpaa ja kuvamateriaalia on yllin kyllin. Minulla aukesivat eilen ensimmäiset pionit. Ne ovat lempikukkiani :)) Kesä näyttää nyt parhaat puolensa, nauttikaamme siitä
Hieno pöytä ja hyviä kuvia!
VastaaPoistaMukavannäköinen istutuspaikka:)
VastaaPoista