Pihalla on niin uskomattoman kaunista, että melkein ei voi kuin pyöritellä päätään ja kulkea kameran kanssa :)
Tämän ei ole tarkoitus olla puutarhablogi, nyt vaan tämä aika on tätä ja olen onnellinen pihallani!
Muistissa on vielä sekin aika kun talo oli rakennettu ja pihalla oli pelkkää soraa ja kiveä, kuoppia ja rakennusjätettä!
Tein kollaasin väriläiskistä mitä pihalla parhaillaan kukkii.
Täällä on myös omenapuut, kirsikkapuu, rautatieomenapuu ja koristeomenapuu aloittaneet kukintansa.
Punaherukka kukkii myös ja kauniita ovat senkin pienet kukat.
Pyöräilijämme on superonnellinen.
Henrikille ostettiin uusi DH-pyörä, Montrager Prayer Air, josta kaverit tuumasivat, että melkoinen "sohva".
On siis täysjousitettu, jouset edessä ja takana, meno maantiellä melkoisen keinuvaa, mutta alamäkiajossa huippuluokkaa.






Aivan ihania kukkia kasvaa puutarhassasi. Olen hiukan kateellinen, minun takapihallani kukkii tällä hetkellä vain ruukussa orvokit.
VastaaPoistaAurinkoista tiistaita!
voi mikä upea kukkaloisto!! Eikö ole ihana katsoa vierestä lapsen iloa!!
VastaaPoistaMukavia kukkastenihailupäiviä teille, Tuikku
Aivan uskomattoman ihania kuvia!! Tässä ihan hengästyy!!! Omenenkukkakollaasi on mielettömän upea :))) Meillä vasta omenapuissa nuput...Endurokuskille myös vauhdikkaita hetkiä uuden pyörän kanssa ;))
VastaaPoistaSiis teillähän kukkii jo aivan mielettömästi, ihanaa! Tosiaan, kun muistelee rakennusaikaa ja katselee ympärilleen, mitä on saatu aikaiseksi, ei voi kun ihmetellä ja nauttia; samoja ajattelin viikonloppuna kun mittailin omaa markkiani! Mielettömän näköisen menopelin oli tosiaan poikanne saanut, vau.
VastaaPoistaKivahan se on näyttää kukkakuviakin, ne nyt jostain kumman syystä kuuluu tähän vuodenaikaan ;) Teillä näkyy olevan useammanlaisia hedelmäpuita, oletteko satoa saaneet?
VastaaPoistaNautitaan kukkien loistosta, nyt kun niitä kerran riittää :)
Terve Jossu..ihania kukkakuvia..nythän niitä pitää laittaa näytille kun on niiden paras aika..
VastaaPoistaVau, ihana piha, ei ihme että olet pyörryksissä :). Minäkin haluaisin tuollaisen rautatieomenapuun, saa nähdä mistä sellaisen löytäisi.
VastaaPoistaOi, mitä väriläiskiä!
VastaaPoistaMeillä toistaiseksi on ryteikköä, kuraa, kuraa, kuraa & sitä rakennusjätettä. Plääh!
Uih, tosiaan näyttää uskomattomalta tuo kukkaloisto! Varmaan olet pää pyörryksissä kun noin paljon on ihanuuksia ympärillä!
VastaaPoistaAivan ihanaa katsoa kukkivia puita, meillä se on vielä edessäpäin.
VastaaPoistaOnnea uudelle pyörälle :)
VastaaPoistaTeillä on kyllä uskomattoman kaunis kukkaloisto siellä! Täällä vielä odotellaan kärsivällisesti :/ kukkien loistoa...
Upeita kuvia!!! Wauu!! Kyllä ehdottomasti nyt on aika kuvata luontoa ja puutarhaa!:)
VastaaPoistaJotenkin hassua, meidän omenapuun kukat ovat vasta nupulla, kun taas ei ihan naapurissa, mutta aika lähellä kuitenkin jo omenapuu kukki täysillä, mutta taas kuunliljat alkavat nousta tohinalla...
Ihanaa viikon jatkoa sinullekin, nautitaan!!!:))
Ihania kollaaseja! Pihallasi kukkii vaikka mitä kaunista ja väriloisto on upea!
VastaaPoistaNäistä kuvista tosiaan nauttii!!!
Kiitoksia ihanasta kukkaloistosta upeissa kollaaseissasi. Kyllä silmä lepää..
VastaaPoistaOnnitteluja myös uuden pyörän omistajalle!:)
Moi Jossu!
VastaaPoistaMikä ihana kukkaloisto teidän pihalla. Kaunis kollaasi!!!
Pyöräilijälle paaaljon mukavia ajoja!!:)
Keskiviikko terveisin
^_^Piitis
Upeaa kukkaloistoa!
VastaaPoistaHenrikille nopeita ajoja, pyörä on tosi hieno!
Sanos muuta ...niin uskomattoman ihananaa pihassa kun kaikki heräilee....asun siellä ja sisähuusholli sitten räjähtää ja odottaa sadepäiviä=)
VastaaPoistaAivan upeita kukkia ja puita pihallasi. Ymmärrän että viihdyt pihallasi! JOskus meillä varmaan on samanlaista...jalkapallon peluu on tosin tällä hetkellä vallannut takapihan...
VastaaPoistavarsinkin kukkivat hedelmäpuut ovat aivan ihania...
Ihanasti olette kommentoineet, kiitos teille kaikille. Omenapuut ja perennat jatkavat kukintaa ja onpa muutama uusi lajikin avannut nuppujaan. Ihanaa!!!
VastaaPoistaMuutama tarkennus vielä noista puista.
Meillä on yksi kirsikka ja se on kukkinut monena vuonna tosi runsaasti. Satoa on tullut muutama kipollinen kesässä. Kärsii kesällä kuivuudesta kun on ihan suoraan etelää kohti ja suht lähellä on iso koivu joka varmasti vie kaikki enimmät vedet.
Omenapuita on kaksi, Pirja ja Melba, ja omppuja tuli viime kesänä ekan kerran kohtalaisesti, ehkä ämpärillinen yhdestä puusta.
Rautatieomenapuu on muutamana vuonna tehnyt tosi paljon omenoita. Viime syksynä keräsin niitä kolme ämpärillistä ja tein sosetta. Ainakin kaksi ämpärillistä laitoin pois.
Koristeomenapuu Makamik ei ole syötävä. Tekee ihan hurjasti pienen pieniä omenoita.
Viime syksynä istutimme uuden koristeomenapuun, Neuvoksenomenapuun, menehtyneen Royal Beaytyn tilalle :(
Neuvoksenomenapuuhun on tulossa punaisia kukkia, ei vielä yhtään kokonaan auki.
Rautatieomenapuu on mielestäni kaunein kaikista, isolehtinen, kauniit runsaat kukat ja tiheät riippuvat oksat. Täällä meilläpäin Rautatieomenapuu on aika yleinen, monilla pihoilla kasvamassa ja kaupungin keskustassa sitä on monessa paikassa, itseasiassa se on lähtöisin täältä kotikaupungistamme.
Isommilla taimitarhoilla sitä varmasti on myynnissä.
Henrik on parhaillaan ajamassa down hilliä uudella pyörällään ensimmäistä kertaa :)
Ihana kukkaloisto on todellakin pihallanne. Ymmärrän hyvin, että ulkona viihdyt. Omppupuun kukat ovat mielestäni niin kauniit. Meidän pihassa omenapuu onkin jo vanha, mukavasti se satoa jaksaa vielä silti tuottaa.
VastaaPoistaKiitos ihanista kukkaiskuvista, niitä on kiva ihastella ja haaveilla. Meillä kun vielä eletään niin keskeneräisyyden keskellä, vaikka jotain olisikin valmista se hukkuu rakennustarvikkeiden sekamelskaan.
Oikein ihanaa loppu viikkoa!
-kisu-
Eka kertaa visiitillä blogissasi ja tulen toistekki! Ihania kukkakuvia ja hieno "sohva" vaikken noista sohvista mitään ymmärräkkään...
VastaaPoista