Sara harrastaa taitoluistelua ja jäähallielämä harjoituksineen ja kilpailuineen kuuluu kiinteästi perheemme arkeen. Taitoluistelu on hieno laji ja kiinnostus lajia on kovassa nousussa, kiitos Suomen upeiden ja taitavien luistelijanaisten.
Saran taitoluisteluharrastus alkoi 4-vuotiaana luistelukoulusta, jolloin harjoiteltiin kaksi kertaa viikossa. 6-vuotiaana eskarilaisena Sara siirtyi kehitysryhmään, jolloin harjoiteltiin kolmesti viikossa. Seuraavaksi on edetty kilparyhmiin ja harjoituskertoja on tullut 5 viikossa. Lisäsi on tanssitunti kerran viikossa.
Harjoituskausi on pitkä. Se aloitetaan heti elokuun alussa ja jatketaan toukokuulle. Elokuun ja toukokuun jäävuoroja varataan naapurikaupunkien halleista, kun jäätä ei täällä enää ole.
Kesällä on vuorossa leirejä, viimevuosina kaksi viikon mittaista leiriä.
Kuulostaa aika rankalta, mutta joku kumma näitä tyttöjä jäälle vetää. Viikonlopun tai muutaman sairaspäivän jälkeen Sara usein toteaa: Ihanaa, huomenna pääsee jäälle...
Osana harrastukseen kuuluu kilpaileminen ja kilpailuissa menee yleensä koko päivä. Ensimmäiset ryhmät aloittavat jo kahdeksan aikaan, aikaisin aamulla on välillä matkaan lähdetty. Ennen omaa suoritusta on varattava aikaa veryttelylle ja kisakampauksen ja meikin/hileiden laitolle. Usein sarjat ovat isoja, jopa 30 luistelijan. Kestää aikansa ennen kuin kaikki ovat luistelleet, tuloksia odotellessa menee useampi tunti. Monesti halutaan katsoa vielä kavereiden luistelut, joten hallilla saattaa mennä aamusta iltaan. Kisakutsuja seuralle tulee aika laajalta alueelta. Kilpailuissa on käyty Keravalla, Järvenpäässä, Heinolassa, Riihimäellä, Turussa, Kotkassa, Heinolassa, Hämeenlinnassa, Tampereella... Myös muutamat kansainväliset kisat on matkattu Tallinnaan ja Tartoon.
Ensimmäiset kilpailut oli ekalla luokalla. Voi muistan vieläkin miten äitiä jännitti tyttären puolesta, henkeä pidätellen sitä luistelua silloin katsoin. Vieläkin jännittää!
Kilpailutilanne on niin hektinen, kaikki on kiinni niin pienestä hetkestä ja ajoituksesta. Miten kaikki menee kohdalleen juuri siinä tilanteessa. Koko viikon harjoitukset on saattanut mennä hienosti, veryttelyssä jäällä kaikki on saattanut mennä aivan nappiin ja sitten kilpailussa tapahtuu epäonnistumisia juuri sillä hetkellä.
Joskus äidin ja isän sydäntä kylmää nähdä näitä epäonnistumisia, kipeää tekeviä kaatumisia. Koko päivän lataus ja valmistautuminen on siinä 2-3 minuutissa.
Sitten jään pinnasta nousee pystyyn sisukas tyttö ohuissa kisasukkahousuissa ja kisapuvussa, ilman hanskoja, jatkaa ohjelmaa ja hymyilee tuomareille kivusta ja harmituksesta huolimatta.
En osaa kuvitella itseäni tuohon tilanteeseen yksinäni jäällä, en lapsena enkä edes aikuisena. Kunnioitan ja haluan kannustaa Saraa tässä harrastuksessa.
On hienoa että elämässä on jotain minkä itse kokee tärkeäksi itselleen!
Helmikuussa Sara täyttää 13 vuotta, joten monta vuotta tätä jäähallielämää on vietetty.
Luin joskus lehdestä haastattelun, jossa Susanna Rahkamo sanoi jäähallielämän/ilman pitävän nuorekkaana. Hän käytti vertaukuvana omenaa.
Ajattele omenaa, jos pidät sitä pöydällä kaksi viikkoa huoneilmassa, se alkaa nahistua ja rypistyä kuoreltaan.
Jos pidät omenaa jääkaapissa sen saman kaksi viikkoa, se on pinnaltaan vielä aivan tuore ja mehevä. :)))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti