sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Ensi vuonna odottavat uudet haasteet ja tohinat



Suunnittelin aloittavani tämän kirjoittamisen vuoden alusta, mutta oikeastaan nyt tekee mieli jo vähän harjoitella :)





Tänään oli myös ihana aurinkoinen talvipäivä ja kiertelin taloa kameran kanssa ikuistamassa kuuran kaunistamaa pihaa. Siis luontokuvaaja: äiti ? aiheutti heti kummastusta.









Kuvailin myös sisällä mieluisia joulukoristeita haikeudella, sillä nyt Joulu tuntuu olevan jo ohi. Joulukoristeet ovat minusta niin mukavia ja väriä ja hauskuutta tuovia, että mielelläni laitan koristeet hyvissä ajoin esille. Ja Joulun jälkeen suren jo niiden poismenoa. Tosin Hessu sanoi loppiaiseen olevan vielä reilusti aikaa :)











Rakkaimmat joulukoristeet ovat lasten tai perheemme yhdessä väkertämiä. Niitä katsellessa tulvahtaa aina mieleen muistoja elämän varrelta.




Uusi vuosi ja uudet jutut, mielenkiinnolla odotan itsekkin. Niin kuin tämäkin tonttu :)
Hymyssä suin, valoisin ja avoimin mielin.



Uutta vuotta juhlimme perinteisesti ja railakkaasti muutaman mukavan naapuriperheen seurassa ihan tuossa naapurissa.






2 kommenttia:

  1. Mukavia kuvia teillä täällä! Tulenpa taasen kurkkaamaan teidän touhuja täältä :)
    Hyvää pian alkavaa uutta vuotta teille sekä blogin ylläpitoa... :)

    VastaaPoista
  2. Tutkin hiukan kameraa ja löysin sieltä yllätys, yllätys, muitakin kuvausvaihtoehtoja kuin sen auto asennon jota olen aina käyttänyt. Ja mukava oli muutenkin kuvailla ulkona kauniissa säässä.

    Ja viimeinen tonttukuva:)) Saran ekalla luokalla tekemä. Vakavalla naamalla ei voi tuota tonttua katsoa.

    Opetteluahan tää blogin pitäminen on vielä, mutta mukavaa:)

    VastaaPoista